Kävin Amos Andersonin taidemuseossa, jossa on esillä Jyrki Parantaisen valokuvia ja suomenruotsalaisten vaikuttajien muotokuvia. Suuri osa teoksista on suuria valokuvia, joissa on ikään kuin kiinnitetty henkilöt neuloin ja langoin käsitteisiin, jotka ovat heidän taustallaan. Kytkennän visualisointi toimii minusta hyvin. Teokset ilmentävät hyvin sitä, että ollessamme tässä kuljetamme historiaamme ja ominaisuuksiamme mukanamme. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta hyvä oivallus tämä on.

Ilmeisesti Bachin teokseen viittaava Ich habe genug (Minulla on kylliksi) -valoteos on virkistävä muistutus siitä, missä elämme.

Muotokuvia on runsaasti ja näin voi todeta, miten monella tavalla muotokuvan voi tehdä. Mukana on muutama perinteinen toteutus, joissa on vain henkilö puku päällä ja siinä kaikki. Ne voi kuvitella helposti johtokunnan huoneen seinälle. Tämä on oikeastaan hyvin vaikea toteutusmuoto, koska henkilön persoona on saatava kuvassa elämään. Riittääkö se että työ on ulkoisesti näköinen?