Palautetta ohjaajalta

Lisäsin vieriseen tauluun säpinää oikeaan reunaan saadakseni siihen enemmän särmää.

Tänään tapasin ohjaajani Eilan (Ekman-Björkman) ja näytin hänelle nämä kaksi maisemaani tällaisenä kuin ne nyt ovat. Sain oikein positiivisen kritiikin. Hän piti molempia töitä valmiina.

Hän vinkkasi ostamaan pensselimäisen tussin. Ostinkin sellaisia. Kokeillaanpa.

Järki vai vietit?

Kirjoitin leppoistamisblogissani taidematkaani liittyvästä, joten tässä linkki sinne.

Totuus kirjaimissa?

Halusin tehdä alleviivauksia meneillään olevaan hesseen. Niinpä lähdin eilen hankkimaan sellaista. Eipä löytynyt Narkissosta eikä Kultasuutakaan yksittäisenä teoksena, kun painos on loppunut. Iskin kolme kärpästä yhdellä läiskäyksellä, kun ostin edition, jossa on myös Siddhartha ja Gertrud.

Pari lainausta:

"Kirjaimilla ja sanoilla ei voi sanoa mitään."

"Koulussa ja oppineisuudessa, hän tuumi uneksivasti, oli se vika, että henki pyrki näkemään ja esittämään kaiken sellaisena kuin se olisi litteää, kaksiulotteista."

Arvaattekin kummalta sankarilta nämä ajatukset ovat.

Narkissos ja Kultasuu

Siitä on kauan, kun olen lukenut Hermann Hessen Narkissoksen ja Kultasuun. Olen nyt aloittanut uudestaan. Tässä poimintoja kuvaamaan sankareita.

Narkissoksesta:
"Ne harvat, jotka joskus hieman hymyilivät apotin yksinkertaisuudelle, ihailivat kaksin verroin enemmän ihmelapsi Narkissosta, kaunista nuorukaista, joka puhui taiturimaisesti kreikkaa, käyttäytyi ritarillisen moitteettomasti, jolla oli hiljainen terävä ajattelijan katse ja kapeat, kauniit ja jäntevästi kaareutuvat huulet."

"Oppineita lukuun ottamatta hän sai kuitenkin vain vähän todellisia ystäviä, hänen ylimyksellisyytensä ympäröi häntä kuin kylmä henkäys."

Kultasuusta:
"Hän, hyväntahtoinen poika, saattoi jonkin kiusoittelun tai leikkiherjan johdosta silmänräpäyksessä leimahtaa niin silmittömään kiukkuun, että pystyi vain äärimmäisin ponnistuksin hillitsemään itsensä ja kääntymään äänettömänä, silmät suljettuna ja kalmankalpeana poispäin."

"Kun Kultasuu puhui taimenesta, jonka hän oli poikana pyydystänyt, kuvasi perhosta, matki jonkin linnun ääntä, kertoi jostakin toveristaan, koirasta tai kerjäläisestä, syntyi kuvia, kuulija näki jotakin."

Väriä

Olen jatkanut työtä akryyleilla, mutta olen kallistumassa öljypastelleihin. Niissä on niin valtava värikylläisyys. Ne antavat hienon loppusilaushehkun, edellyttäen tietenkin, että onnistun. Nyt pitäisi lopettaa nysväily ja päästää palkeet auki.

Taisi olla Stenmanin Nina, joka sanoi, että aina pitää uskaltaa pilata hyvä työ.

Narkissos ja Kultasuu väikkyvät mielessä, ja jokin ideantynkäkin . Seuraava versioni tästä näkymästä voisi perustua näkyvämmin näihin Hessen veikkosiin.

Soitin ohjaajalleni tänään ja houkuttelin häntä taideblogilleni. Lupasi katsoa, mutta Facebookissa hän ei ole. Viikon päästä tapaamme.

Kuva huilaamaan ja uusi vireille

Jätin painikaverini seisomaan akryylivaiheen jälkeen. Voi olla että vielä laitan siihen akryyliakin, mutta kypsyköön nyt jonkun aikaa. Toisinaan on hyvä pidätellä, ettei tee yli.

Aloin tehdä samaa aihetta isommalle pohjalle. Passepartout -pahville työ sujuu heti luistavammin.

Olen ajatellut jatkaa samasta näkymästä kesällä tekemääni työtä, joka kaipaa energiaa. Jäi silloin valjuksi.

Kumpi vikuroi, taulu vai minä?

Tämänkertainen teokseni tuntuu minusta vastustajalta, jota vastaan painin. Yritän viedä sitä jonnekin, mutta se vikuroi. Yleensä käy niin, etten tiedä mihin päädytään.

Tässä työ on saanut vesiväriä pintaansa ja hiukan hiiltä. Aika pian jatkoin akryyleillä ja jatkan tänään vielä, jos jaksan. Öljypastelliakin olen kokeillut tähän. Jääköön se kuitenkin loppupäähän.

Työ hahmottuu

Tänään hoksasin, miksi työ etenee niin hitaasti. Ohjaajani on kehottanut minua tekemään sekatekniikkaani valmispohjalle. Pohjassa ei ilmeisesti tarvitsisi olla gessoa, mitä minulla on ja runsaasti. Se onneton imee liikaa. Vedin laimennettua mustetta sorminkin tänään, mikä muutoin tuntui toimivan mutta imua oli liikaa.



Oheisessä teoksen osakuvasta näkyy, missä nyt mennään. Olen tyytyväinen kompositioon. Tunne kuitenkin jonkinlaista agressiota työtä kohtaan. Toivottavasti se tietää hyvää. Tänä iltana meillä kokoontuvat Kirjaviisaat keskustelemaan Paul Austeren teoksesta Sattumuksia Brooklynissa. Huomenna taas taulun kimppuun.

Näkymän kokemisesta

Pyydettiin tekemään onnittelukortti erääseen tilaisuuteen. Se olikin hyvä toive , sillä minun piti ottaa työvälineet käsiin pitkästä aikaa.

Nautin nyt syyslomasta ja tänään ryhdyin taidehommiin. Alku oli hankalaa, jumitti, mutta, toimeen ryhtyminen tuotti jonkinmoista kantoaaltoa. Ajatukset kääntyivät edellisen postaukseni linjoille. Sijoitan itseni tilaan, josta - ambivalenttia kyllä - pidän ja en pidä. Rakennusten pikkusievä koristelu melkein puistattaa, mutta silti näkymässä on jotakin viehättävää, mikä saattaa johtua talojen antiruutukaavamaisesta sijoittelusta ja/tai niiden iästä. Kyseisen näkymän löydät Strasbourgin Petit Parisista.

Puistattaa ja samalla miellyttää? Reflektoinnin paikka. Miksi geometrinen koristeellisuus ei tunnu omalta? Pidänhän esimerkiksi neliöstä muotona. Vieroksunta voi johtua rutiineja vieroksuvasta luonnostani tai mahdollisesta piilevästä kapinallisuudesta. Säännönmukaisuus assosioituu mielessäni saksalaisuuteen ja sitä kautta kurinalaisuuteen. Luin lukiossa lyhyen saksan. Jostakin kumman syystä kieli tuntui minusta mekaaniselta. Sopii kuvaan. Saksalaiset ovat tietenkin samanlaisia ihmisiä kuin muutkin, yleensä ystävällisiä, mutta kai heistäkin yrmynaamoja löytyy. Voi olla, että syntymäajankohtani, joka ei ole kovinkaan kaukana sota-ajasta, ja lapsuuteni on jättänyt mieleeni kuvan saksalaisten sodanaikaisesta, hyvin organisoidusta tuhokoneistosta. Mene tiedä. Mitenkähän tuosta ajatuksesta pääsisi eroon? Menneet menneinä.

Siis Pikku Pariisi nimeltään, mutta saksalaisen ja ehkä hollantilaisenkin näköinen. Alsace on tunnetusti ollut Saksan ja Ranskan kiista-aluetta.

Näinpä näyttää käyvän, että kokemus paikasta syntyy oman tietoisuuden, alitajunnan ja omien aistien kautta.

Sain tänään vain hahmotelman aikaan. Hyvä niinkin. Tein sen tussilla kankaalle, jossa on pinnassa hiomaton gesso. Hiomaton siksi, että nypyläpinta tuo toivoakseni jonkinlaista ruumiillisuuden vaikutusta. Tänään on tuntunut siltä, että haluan sotkea ja jopa repiä. Näinköhän huomenna ...?

Jos tämä tavara tuntuu liian raskaalta Naamakirjaan, vinkatkaa, niin pudotan linkin pois. Blogistanihan nämä löytyvät. Toivottavasti tämä vuorovaikutteisuus kuitenkin jatkuu. Laitoin sinut blogilistalleni.

Arle, kiitos kommenteistasi. Niitä olisi mukava kuulla lisää.

Teema kehittyy

Olin unohtanut linkanneeni tämän blogini Facebook -tiliini. Mukava juttu.

Naamakirjassapostaukseni käynnisti hienon keskustelun ja sinne tämäkin pätkä tästä päätyy.

Sain apua umpikujaani FC -kaveriltani. Kehotettiin irtaantumaan Strsbourgin näkymistä. Kyllä, miksipä roikkuisin niissä, jos eivät sytytä. Sitäpaitsi aiheaihioni toimii ilman tiukkaa paikkasidonnaisuutta.

Sain myös kannustavaa palautetta työstäni, joka oli postaukseni somisteena. Ehdotettiin myös musiikin maalaamista. Sellaista on ajatellutkin, mutta nyt ei tunne olevan sen aika. Haluaisin joskun maalata polyfonian hengessä.

Olen saanut lukea ja kommentoida myös kiinnostavia pohdintoja siitä, miten koemme tilan. Miten eletty elämä vaikuttaa kokemukseemme uudessa tilassa. Erittäin virkistävä ajatus on saada ymmärrystä sijoittamalla itsensä maalauksissa erilaisiin ympäristöihin. Mainio idea.

Sellainen tuli mieleeni, että jos sijoittaisin itseni Strasbourgin, eteläisen Ranskan, Italian, Kreikan ja vaikkapa Puolan näkymiin, voisin löytää mielenkiintoisia asioita menneisyydestäni. Tässä nyt tulisi kuitenkin paikkasidonnaisuus mukaan kuvioon, mutta ei se mitään. Näkökulma on uusi.

Lämpimät kiitokset auttajilleni näistä ajatuksista!

Osa tussityöstä. Aihe Assisista.