EMMA

Espoolaisille päättäjille kuuluu lämmin kiitos, sillä WG-talon muuttaminen kulttuurikeskukseksi on ainakin modernin taiteen museon Emman osalta onnistunut upeasti. Avarat tilat näyttävät mukautuvan loistavaksi erityyppisten taideteosten esittelyyn. Taidekoulun lähipäivän päätteeksi meidät lähetettiin tutustumisvierailulle.

Iranilaiselta Shirin Neshatilta on nähtävissä valokuvia ja filmejä. Kolmella valkokankaalla esitettävä romaanin perustuva tarina mielenvikaisesta Mahdokhtista on kaikkine väreineen ja äänitehosteineen vaikuttava esteettinen elämys. Filmi herättää kuitenkin kysymyksen sen esityspaikasta. Kuuluuko se taidemuseoon vai elokuvateatteriin?
Toinen kahdella vastakkaisella valkokankaalla esitettävä mustavalkoinen filmi Rapture alleviivaa naisen ja miehen suhdetta feministisestä näkökulmasta. Mustavalkoisuus tuo esitykseen mukaan runollisuutta, mutta kliseinen se on. Naiset ja miehet ovat omissa ryhmissään - jopa omilla valkokankaillaan. Miesten maailmaan tekijä on sijoittanut tykkejä, linnoituksen, väkivaltaakin. Naiset ovat linnoituksen ulkopuolella, mustiin muslimivaatteisiin pukeutuneina. Lopulta osa heistä pakenee veneellä, jonka naisjoukko työntää vesille.
Ei maailma ole näin yksinkertainen.

Museossa on nyt tarjolla myös varsinainen herkkupala taideopiskelijalle: laaja näyttely modernin maalaustaiteen yhden keskeisen vaikuttajan, Kasimir Malevitsin, tuotannosta. Näyttelystä käy hyvin ilmi taiteilijan monipuolisuus. Hän näyttää saaneen vaikutteita monesta suunnasta vai lieneekö hän antanut niitä. Teos Suprematismi 56 tuo mieleen Kleen, Iskurityöläisen muotokuva taas varhaisen Kandinskyn, valkoisesta naamasta huolimatta. Kukkivissa omenapuissa on jotakin impressionistista ja Elonleikkaajanuoret taas tuntuu sijoittuvan sosialistiseen realismiin aurinkoisine väreineen. Osassa töitä venäläisiä talonpoikia kuvataan hyvin kömpelöinä hahmoina ja kömpelöltä näyttää tyylikin. Ihmettelen niissä runsaasti mukana olevaa mustaa väriä, joka saa ne näyttämään suttuisilta. Merkillinen mies. Häneen pitää tutustua paremmin.

Emmassa on esillä myös edustava kokoelma suomalaista nykytaidetta (Saastamoisen kokoelma) ja jonkin verran ulkomaistakin. Neshatin ja Malevitsin jälkeen ei enää mieli ota paljoakaan vastaan, mutta seuraavassa muutamia poimintoja.

Jannis Kounelliksen teos Nimetön on pysähdyttävä. Suuri pinta raakaa rautaa seinällä. Puolivälissä kuin kaksi ratakiskoa poikki pinnan. Niiden välissä on säkkikangasta poimuille litistyneenä. Mikä fasismin kuva. Väkivalta, joustamattomuus, autoritäärisyys. Melkein voi kuulla nahkasaappaiden tömähdykset.

Puulla materiaalina on sittenkin oikeutuksensa. Sen puolesta puhuvat Pauno Pohjosen puiset työt, miksei Kain Tapperinkin, puhumattakaan Radeslaw Grytan Viimeisestä ehtoollisesta, joka on pitkä puinen pöytä, valkoisella maalilla sirotellen kaunistettu. Tuo tietenkin mieleen da Vincin maalauksen. Raamatun kuvaama alkuperäinen tapahtuma lienee näyttänyt erilaiselta, koska tapana ei ollut aterioida pöudän äärellä istuen.
WeeGeen kaltaisessa betonisessa ympäristössä puu nostaa päätään lämpimänä, ihmisläheisenä, kutsuvana materiaalina.

Siitäkin syntyy taidetta, että osaa yhdistää olemassa olevaa. Juhani Harri on luonut näin visuaalisia runoja. Johannes Ilvessalokin on yhdistänyt. Hän on koonnut vitriiniin käytettyjä silmälaseja ja antanut nimeksi Nähtyä. Onhan niiden läpi paljon elämää nähty, mutta Harrin teosten rinnalla tunnelma on steriili.

Ripustuksella voidaan saada teokset keskustelemaan. Kujasalon äärikonstruktivististen teosten välissä Mäkilän maalauksellisen asetelman orgaanisuus melkein valuu syliin.

Voikohan veistäen maalata? Ainakin maalaten voi veistää. Sen todistaa meille Kuutti Lavonen teoksellaan Orjantappuraa, jossa kasvojen fyysisyys on käsin kosketeltavaa.

Sunnuntaipäivää

Tänään vietimme sunnuntaipäivää vaimoni kanssa Helsingin keskustassa. Kauppatorin rannassa oli vanhoja purjeveneitä. Jugendsalissa oli näyttely naisten äänioikeuden teemasta ja muustakin naisten asemaan liittyvästä. Näin siellä mm. kunnallisen kätilön varustuksen 50-luvulta. Olen syntynyt kotona ao. vuosikymmenellä joten näkemäni kaltaiset välineet on saattanut silläkin lapsenpäästäjällä olla mukanaan, joka minua oli auttamassa maailmaan.

Haimme Rikhardinkadun kirjastosta kiinnostavan tuntuisen kirjan "Länsimainen perintömme" (Kenneth Clark), jollaisen Saara oli hiljattain eräällä vierailullaan nähnyt.

Lopuksi piipahdimme Forsblomilla. Katukerroksessa Arcangelon öljyvärimaalauksia. Alhaalla Nina af Enehjelmin kolorismia akryyleillä toteutettuina ja ylhäällä Matti Kujasalon ankaraa minimalismia. Kaksi ensin mainittua työskennelleet rennolla otteella siten, että valumatkin ovat jääneet töihin. Arcangelolla okraa, mustaa, sinistä, punaista ... Sininen, okra ja musta soivat kauniisti. Enehjelmin väri-iloitteluissa oli kuolemakin läsnä. Eräässä Kujasalon työssä oli erikoinen effekti. Mustan, valkoisen ja harmaan lisäksi työssä oli vihreitä elementtejä, jotka tuntuivat erikoisesti pakenevan. Ensi silmäyksellä vaikutti että vihreää olisi eri valööreinä mutta kun katsoi tarkemmin, se tuntui kuitenkin olevan aina sitä samaa.

Kapinallinen?

Valokuvatorstain tuoreen haasteen aiheena on kapinallinen. Mieleeni tuli tämä menneenä kesänä Firenzessä ottamani kuva patsaasta, jonka aihetta en tiedä enkä tekijääkään. Vaikuttava taideteos!

Kotisivu: Kukkula

Erilainen taidekauppa 3

Taidekauppa Pikassossa on käytettävissä taulujen sovitustila. Ja jos ostoksia alkaa kertyä runsaasti, voit ottaa ostoskärryt avuksesi.

Erilainen taidekauppa 2

Tavara on esillä kuin ruokakaupassa ja sellaista toimintamuotoa tässä on tarkoitus kokeillakin. Hinnat alkavat 0,50 eurosta ja päättyvät 35.000 euroon, jota summaa pyydetään Andy Warholin kuuluisasta Campbell's -teoksesta.

Teoksia on tarjolla tunnetuilta suomalaisilta alan tekijöiltä. Liksom, Palmu, Paunila, Sakkinen, Uutinen, Wuorila-Stenberg ... Onpa Wuorila-Stenbergin värit tummia esillä olevissa teoksissa. Kaukana entinen räiskyvä värimaailma.

Viimetalvisen Tampereella pidetyn taidekurssin opettajamme Petri Ala-Maunuksen töitä oli myös esillä.

Kuvassa itse Jani kassatuolilla.

Erilainen taidekauppa 1

Taiteilija Jani Leinonen on monipuolinen mies. Nyt hän on perustanut taidekaupan, joka ei muistuta gallerioita. Pian tämä liike on muisto (Valokuvatorstai!/inspis.vuodatus.net) vain. Liike on auki vain yhden kuukauden.

Lisää aiheesta seuraavassa postauksessa.

Kävin Amos Andersonin taidemuseossa, jossa on esillä Jyrki Parantaisen valokuvia ja suomenruotsalaisten vaikuttajien muotokuvia. Suuri osa teoksista on suuria valokuvia, joissa on ikään kuin kiinnitetty henkilöt neuloin ja langoin käsitteisiin, jotka ovat heidän taustallaan. Kytkennän visualisointi toimii minusta hyvin. Teokset ilmentävät hyvin sitä, että ollessamme tässä kuljetamme historiaamme ja ominaisuuksiamme mukanamme. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta hyvä oivallus tämä on.

Ilmeisesti Bachin teokseen viittaava Ich habe genug (Minulla on kylliksi) -valoteos on virkistävä muistutus siitä, missä elämme.

Muotokuvia on runsaasti ja näin voi todeta, miten monella tavalla muotokuvan voi tehdä. Mukana on muutama perinteinen toteutus, joissa on vain henkilö puku päällä ja siinä kaikki. Ne voi kuvitella helposti johtokunnan huoneen seinälle. Tämä on oikeastaan hyvin vaikea toteutusmuoto, koska henkilön persoona on saatava kuvassa elämään. Riittääkö se että työ on ulkoisesti näköinen?

Ikonitradition alkuperä?

Muinaiset egyptiläiset vieroksuivat muutoksia ja pystyivätkin vakiinnuttamaan elämänmuotonsa suurin piirtein samanlaiseksi pitkiksi ajoiksi. Tämä näkyi myös taiteessa. Käsityöläisillä ei ollut tilaa luovuudelle vaan teokset toteutettiin tiukasti normien mukaan. Varovaisuudella pyrittiin varmistamaan faaraon kohtalo tuonpuoleisessa.

Bysantin ajan ikonimaalaus oli luonteeltaan samantyylistä. Maalari toteutti teoksensa huolellisesti jonkin kanonisoidun mallin pohjalta.

Töyssy, Vartiainen ja Viitanen (Kuvataide. Visuaalisen kulttuurin käsikirja. Wsoy 1999) rohkenevat nimetä bysantin ikonitradition egyptiläis-hellenistisen hautakuvataiteen jatkeeksi.

Fragmentteja Pohjois-Amerikan taidehistoriasta

Varhaisen vaiheen kalliokuvissa esiintyi ns. röntgentyyliä, jossa eläinten sisäelimiäkin kuvattiin näkyviin.

Muotokuvista tuli suosittuja 1700-luvulla, mutta koska taiteilijoita ei juuri ollut, niitä tilattiin Euroopasta. Tilauskirjeeseen liitettiin kuvaus kohdehenkilöstä.

1900-luvulla kansainvälisesti suuntautuneiden taiteilijoiden rinnalla toimi ns. regionalisteja, jotka saivat aiheensa amerikkalaisesta arjesta. Edward Hopperkin lukeutui heihin.

(Töyssy-Vartiainen-Viitanen: Kuvataide. Visuaalisen kulttuurin käsikirja. Wsoy 1999)

Valoa

Valokuvatorstai haastaa nyt valolla. Tässä kuva paikasta, jossa valoa on ajateltu paljon ja kauan sitten. Kuuluisa Pantheonin okulaari Roomassa. Lomailimme Italiassa kesäkuussa ja näimme tämänkin nähtävyyden.

Taideopiskeluni alkoi toden teolla runsas viikko sitten. Tarkkaa massapiirtämistä. Valöörien tutkailua. Syksyn lukuannokseksi saatu noin parinkymmenen teoksen lista.

Kotisivut Kuvakertomuksia, kolumneja ym.

Kämmenellä

Valokuvatorstai haastaa kuvameemiin, jonka aiheena on kämmenellä. Valitsin aiheeksi palettiveitsen, jota käytän maalatessani mieluummin kuin pensseliä.

Toivo hauras

Kivinokalla Helsingissä on taas ympäristötaidenäyttely.

Kun kulkee omaleimaisessa huvilaniemessä, jossa pikkuruisia mökkejä on kuin heiteltyinä hujan hajan, törmää siellä täällä taiteeseen kuten tähän Tuija Lindforsin toivon taloon.

Toivo tuntuu äkkiseltään niin hauraalta, mutta onhan noita hahtuvia valtavasti keväisin.

Paksua impastoa

Ruskamaiseman synkkää lapintaivasta ja tummanpuhuvaa takametsää paksulla impastotekniikalla.

Paluu öljyväreihin

Taidekoulu on palauttanut minut työskentelemään öljyväreillä. Olin vaihtanut ne akryyleihin, jotka kuivuvat nopeammin ja joiden parissa työskentely ei ole niin haisevaa. Mukava todeta taas kuinka öljyvärimaalaus on vähän kuin muovailemista tai veistämistä. Akryyli on kovin notkeaa, eikä siihen saa samanlaista tuntumaa kuin öljyväriin.

Ruskaa ja työhuonejärjestelyjä

Aloin tehdä ruskakuvaa. Parempi olisi tehdä luonnossa mutta täytyy tyytyä valokuvaan mallina. Löysin netistä Jef Maionin värikkäitä ruskakuvia (www.maion.com). Kysyin Maionilta saisinko ostaa yhden tarkempana digikuvana tähän tarkoitukseen, mutta hän ei syttynyt asiaan. Sanoo monen käyttäneen low-rez -kuvia maalausmalliksi. Sellaiseen on tyytyminen, mutta voi olla että näin on parempi lopputuloksen kannalta.

Olen toivonut saavani taloyhtion tilavan pannuhuoneen ateljeetilaksi. Yhtiö on kaukolämpöjärjestelmässä, eikä huonetta enää tarvita alkuperäiseen tarkoitukseen. Valitettavasti hanke ei onnistunut, sillä katutason alapuolella olevaa tilaa ei kuulemma saa käyttää tällaiseen. Nyt on sitten makuuhuone otettu ateljeekäyttöön ja siirrytty olohuoneeseen nukkumaan. Hajuhaittojen vuoksi näin on parempi kuin että työskentelen olohuoneessa. Kiitos vaimolle joustavuudesta!

Maalausharjoittelua

On ollut vaikeuksia keksiä aihetta yhteen kesäharjoitukseen. Sen pitäisi olla maisema-aiheinen öljyvärimaalaus, jossa käytetään lämpimiä värejä eli punaista, keltaista ja oranssia ja siinä ei pitäisi olla taloja yms. Mistäpä sellainen maisema? Ilmeisesti teen ruska-aiheisen työn.

Yksi töistä tehdään harmaasävyillä. Olen tietoisesti jättänyt käyttämättä harmaan, joka syntyy valkoista ja tuubimustaa sekoittamalla. Niistä syntyy aika kuollutta harmaata. Olen sekoittanut mustaa muista väreistä ja taittanut sitten valkoisella. Aiheena on sumuinen maisema.

Melskettä ja taidetta renesanssin Italiassa

Olen lueskellut renesanssin ajan kultasepän ja kuvanveistäjän Benvenuto Cellinin omaelämäkertaa (Wsoy 1996). Värikäs elämä. Kuvastanee hyvin ko. melskeisen ajan elämää, ajattelua ja toimintatapoja Italiassa. Tappeluja, kaksintaisteluja, sodankäyntiä, muuttoja paikasta toiseen. Rutto riehuu. Kaiken tämän keskellä tehdään hienoa taidetta. Kirja kertoo mm. kuinka Michelangelo on saamassa työtilauksen, mutta antaa sen mieluummin Cellinille.

Goya ja Chapmanin veljekset

Olihan se aika jo vierailla ARS 06 -näyttelyssä Kiasmassa.

Joskus eri näyttelyt saattavat kuin viitata toisiinsa. En tiedä onko sattumaa vai tarkoituksellista, että Helsingissä on samaan aikaan esillä Goyan alkuperäisiä sodanvastaisia piirustuksia Sinebrychoffilla ja Kiasmassa veljesten Dinos ja Jake Chapmanin töitä, jotka selvän tietoisesti jatkavat Goyan teeman kehittelyä. Molemmat ovat valtion museoita, joten kuraattorit ovat hyvin voineet tehdä yhteistyötä.

Chapmanien piirustukset ovat aseteltukin samalla tavoin tiukkaan järjestykseen pieniin raameihin kuten Goyan työt Sinebrychoffilla. Piirustustyylikin on samanlainen. Aiheen käsittely kuitenkin erilaista mutta samanhenkistä. Veljekset ovat tehneet myös veistoksen Goyan piirustusten pohjalta.

Taideopiskelijaksi!

Taideharrastus muuttuu nyt astetta vakavammaksi. Minut on hyväksytty yksyiseen taidekouluun Alfa-Artiin, joka toimii Helsingin Konalassa. Suoritan tutkinnon monimuoto-opiskeluna, jolloin se kestää neljä vuotta.

Kesätehtäväksi saimme tehdä valööripiirustuksen, akvarellin ja kolme öljyvärimaalausta, joiden kaikkien aiheena on maisema.

Uusi elämä alkaa!

Latvian Gallen Janis Rozentals

Sinebrychoffilla (Valtion taidemuseo) on esillä latvialaisen Janis Rozentalsin taidetta. Hän eli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Hänen vaimonsa oli suomalainen laulajatar Elli os. Forssell.
Latvian ystävyyseura Rozentals-seura (nimi juontuu juuri puheena olevasta taiteilijasta) on julkaissut hiljattain pariskunnasta kirjan "Janis ja Elli Rozentals - elämää ja taidetta" (toim. Marjo Mela).

Janis Rozentalsia voisi kutsua Latvian Galleniksi ja hän saikin tältä vaikutteita. Joissakin teoksissa hän on maalannut henkilöhahmoilleen samanlaiset voimakkaat rajaviivat kuin millaisia Gallenkin käytti. Gallen puolestaan on saattanut omaksua ne Michelangelolta.

Rozentals näyttää olleen hyvin kokeileva maalari. Teoksissa on nähtävissä sovelluksia erilaisista maalaustekniikoista.

Kirjoitin aiemmin tässä blogissa huippugraafikoiden teoksista Sinebrychoffilla. Jos innostut tutustumaan Rozentalsin töihin ko. museossa, näet kaupan päälle näitäkin, sillä siellä nekin näyttivät vielä olevan.

Sirénien arkkitehtidynastia ja kuvanveistäjä Toukomaa

Itä-Pasilaan on noussut ns. Teboilin tontille ammattikorkeakoulu Helian uusi toimitalo, joka on arkkitehti Jukka Sirénin toimiston käsialaa. Vieressä olevan 70-luvulla rakennettu Suomen Liikemiesten Kauppaopiston rakennus on Jukan vanhempien Heikin ja Kaijan toimiston suunnittelema. Jukan isoisän Johan Sigfrid Sirénin päätyö on eduskuntatalo. Liekö sattumaa, että SLK:n talo on laatikkomainen kuten edellä mainittukin? Kaikki mainitut Sirénin arkkitehtidynastian työt edustavat selvästi omaa aikaansa. No, ehkä eduskuntataloa voisi veikata vanhemmaksi kuin se on (valmistui 1931).

SLK:n talossa on valmistunut suuri remontti, jonka valmistumista juhlittiin eilen 18.5.2006. Helian ja SLK:n taloja yhdistää kaksi kävelykäytävää, jotka ovat toisen kerroksen korkeudella.

Toista käytävää edeltää SLK:n puolella pieni taidematka. Lyhyeen esikäytävään on sijoitettu kuvanveistäjä Vesa Toukomaan moderni teos. Seinässä on mustan, suorakaiteen muotoisen transparenttipleksin takana kaksi vaihtuvaa kuvakoostetta Atk-Instituutin (fuusioitunut SLK:on) historiasta. Pleksin edessä on lattialla ja katossa hieman neliömäinen ovaali musta alue. Nämä kaikki yhdessä juontuvat Atk-Instituutin liikemerkistä. Kun lattiakuviolla seisoo, on kuin liikemerkin sisällä.

Teoksessa on sellainen jännittävä piirre, että koulun opiskelijat - datanomejahan SLK:ssa myös leivotaan - voivat tehdä siihen uusia kuvaohjelmia. Vesa on lähettänyt teoksen elämään omaa elämäänsä jopa muuntuen ilman hänen kontrolliaan. Hieno oivallus.

Muita Vesa Toukomaan teoksia löydät täältä. Vesa oli paikalla juhlatilaisuudessa. Kysyin häneltä, miltä tuntui tehdä työ, joka oli näin rajattu etukäteen. Kävi ilmi, että rajoitus olikin vain minun olettamukseni, sillä hän kertoi saaneensa vapaat kädet ja itse valinneensa logon lähtökohdaksi.

Vesa Toukomaa tuntuu toimivan kuin Michelangelo aikoinaan. Hänhän oli myös kuvanveistäjä, mutta maalasi valtavan freskokonaisuuden Siktiiniläiskappelin kattoon. Olen lukenut, ettei hän osannut tehdä freskoja kun hyväksyi tilauksen. Pyysi ja sai neuvoja vanhoilta tekijöiltä.
Vesakin joutuu opettelemaan yhtä ja toista, kun luo yllä kuvatun kaltaisia teóksia, jotka ovat kaukana perinteisestä kuvanveistosta.

Ei tämä tähän lopu. Esikäytävän kattoon on valaistussuunnittelija Ari Tiilikainen kehittänyt vaihtuvan led-valaistuksen, joka koostuu monista monista tasavälein sijoitetuista pienistaä lampuista. Käytettävissä on useita eri valo-ohjelmia, joista yksi on tarkoitettu tuomaan mieleen reikäkortit. Tämä ohjelma taisi olla kuitenkin Vesa Toukomaan käsialaa.

Suklaahornet ja makasiinispektaakkeli

Kävelimme vaimoni kanssa tänään katsomassa sitä mitä tsaarin makasiineista on tänään jäljellä. Tuhopoltto tapahtui toissapäivänä ja huomenna alkaa purku. Halusin ottaa kuvia jäännöksistä. Onpa ollut performanssia viime päivänä.

Tapasin sattumalta taiteilija Mika Karhun, joka oli perheineen myös liikkeellä. Mika oli toinen opettajistani TaiK:n avoimen taiteenfilosofian kurssilla (Kuvan teoria vai teorian kuva?).

Vaimoni käveli jo pohjoiseen Töölönlahden länsirantaa ja minä sitten perään. Siellä sovittiin että palaan vielä ottamaan kuvia eduskuntatalon puolelta ja Saara menee toista kautta kotiin. Jossakin vaiheessa muistin Mikan suklaahornetin Taidehallissa. Siellä on parhaillaan näyttely Mustavalkoinen metafora, jossa Mika on mukana. Päätin poiketa jos halli on vielä auki ja olihan se.

Olen nähnyt Mikaa talven mittaan TaiK:ssa, kun olen käynyt taidehistorian kurssilla. Hänellä on ollut siellä taas kuvateoriakurssi meneillään Pentti Määttäsen kanssa. Siellä olen kuullut häneltä hornethankkeesta ja miten hän sen toteuttaa. Mikan lempiaihe tuntuu olevan väkivallan tutkiminen taiteen avulla.

Siellä se Suklaahornet (lasikuitu, puu, styrox, suklaa, rauta) seisoi isossa salissa. Se on ehkä neljä metriä kanttiinsa. Suklaa tuoksui. Sotakone oli siis kuorrutettu oikealla suklaalla.

Vieressä oli huomattavasti pienempi teos Suklaaharrikka. Siinä suklaakuorrutus oli jähmettynyt tippukiviluolamaiseen valumaan. Yksi tulkinta tälle voisi olla psykopatian metafora. Väkivaltainen psykopaatti voi esiintyä suklaasamettisen rakastettavasti.

Näyttelyesitteessä (Ossi Naukkarinen) avataan näkökulmia, joista yksi on mielestäni erityisen oivaltava. Sodasta tehdään seikkailuelokuva. Joukkoon voitaisiin lisätä sotaisat ja muutoin väkivaltaiset tietokonepelit.

Palataanpa perjantain tapahtumiin. Tulimme illalla Saaran kanssa kotiin. Olimme jo matkalla saaneet tiedon makasiinien palosta. Näimme sitten savupatsaan parvekkeeltamme Herttoniemessä. Päätimme lähteä paikan päälle.

Lähestyessämme palopaikkaa näimme ihmisiä istumassa terasseilla kuin mitään erikoista ei olisi tapahtumassa, vaikka suuri savupatsas nousi aivan lähistöllä. Rakennus oli vielä liekeissä, mutta katto oli jo romahtanut. Palokunta oli tietysti toimessa. Paikka oli eristetty ja yleisö seurasi tapahtumaa nauhan takaa. Savun seassa pörräävä helikopteri sai tapahtuman näyttämään valtavalta lavastukselta. Anarkistinen teko oli synnyttänyt spektaakkelin keskelle tasavallan hermokeskusta.

Suklaakuorrutuksella vai ilman?

Huippugrafiikkaa Sinebrychoffilla

Sinebrychoffin taidemuseossa Bulevardilla on esillä huippugrafiikkaa. Rembrandt, Canaletto, Duerer ja muitakin. On siellä peruskokoelmiin kuuluva Rembrandtin öljyvärimaalaus "Lukeva munkkikin" esillä grafiikan keskellä. Sen aitouttahan joskus epäiltiin.

Opas kertoi, että Canaletton oikea sukunimi on Canal eli kanaali. Canaletto on diminituuvimuoto ja on siis suomeksi kanaalinen.

Goyaa on paljon, varsinkin härkätaisteluaiheita. Lisäksi siellä on Goyan sodanvastaisia töitä.

Rembrantin "Yövartio"

Rembrantin kuuluisa "Yövartio" on ampumaseuran tilaama muotokuva. Henkilöt puettu maalauksessa historiallisiin asuihin. Kuvassa on oikeita henkilöitä ja täytehenkilöitä, joita ei oikeasti ollut olemassa. Yksi hahmo on sommiteltu aseenkäyttöoppaasta. Tällaisissä kuvissa kukin henkilö pääsi esiin sen mukaan paljonko maksoi. Toinen keskushahmoista korostuu, koska vaaleaan puettu henkilö hänen kummallakin puolellaan. Mm. tällaista opimme Tuijalta kevään toiseksiviimeisenä taidehistoriailtana.

Rembrantin "Yövartio"

Rembrantin kuuluisa "Yövartio" on ampumaseuran tilaama muotokuva. Henkilöt puettu maalauksessa historiallisiin asuihin. Kuvassa on oikeita henkilöitä ja täytehenkilöitä, joita ei oikeasti ollut olemassa. Yksi hahmo on sommiteltu aseenkäyttöoppaasta. Tällaisissä kuvissa kukin henkilö pääsi esiin sen mukaan paljonko maksoi. Toinen keskushahmoista korostuu, koska vaaleaan puettu henkilö hänen kummallakin puolellaan.

http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/rembrandt/1640/night-watch/

Rembrantin "Yövartio"

Rembrantin kuuluisa "Yövartio" on ampumaseuran tilaama muotokuva. Henkilöt puettu maalauksessa historiallisiin asuihin. Kuvassa on oikeita henkilöitä ja täytehenkilöitä, joita ei oikeasti ollut olemassa. Yksi hahmo on sommiteltu aseenkäyttöoppaasta. Tällaisissä kuvissa kukin henkilö pääsi esiin sen mukaan paljonko maksoi. Toinen keskushahmoista korostuu, koska vaaleaan puettu henkilö hänen kummallakin puolellaan.

http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/rembrandt/1640/night-watch/

Michelangelon Daavid

Michelangelon Daavid-patsaan pää näyttää suhteettoman isolta vartaloon nähden. Tähän on syynä se, että tätä varsin korkeaa veistosta katsotaan alhaalta päin. Kädetkin ovat isot. Teos kuvastaa jännittynyttä hetkeä ennen jättiläisen kohtaamista. Pidäteltyä energiaa. Mm. tämän opimme viime taidehistorian tunnilla.

Kotisivu Piirustuksia, maalauksia, kolumneja.

Teesi ja antiteesi?

Kävimme Galerie Forsblomilla. Alakerrassa on teesi ja ylhäällä antiteesi tai päin vastoin. Katutasossa Marjatta Tapiolan kreikkalaista ja kreetalaista mytologiaa viestinnässä käyttävät teokset jyrisevät räjähtävää alkuvoimaa ja toisessa kerroksessa ruotsalaisen Peter Frien maisemat huokuvat seesteisyyttä.

En kutsuisi Tapiolan maalauksia kuitenkaan mytologisiksi, vaikka galleriassa törmää kentauriin, satyyriin ja minotaurukseen. Tässä on muusta kyse. Picasson piirrokset tulevat mieleen. Miten nainen voi maalata näin maskuliinisesti? Teemoittelu ei ole täysin omaperäistä vaikka taidolla teokset onkin toteutettu. Ehkä tässä keskustellaan tarkoituksella Picasson kanssa.

Yhdessä teoksessa Tapiola on yhdistänyt tussia temperaan ja öljyväriin. Kestääköhän tussi rasvaisen öljyvärin päällä pitkässä juoksussa vai onko hän rajannut tussimusteen temperan päälle?

Frien maisemat lepuuttavat mieltä. Taivas on niissä maalattu yksityiskohtaisesti mutta maisemaosa maalauksellisen viitteellisesti. Katsommeko junan tai auton ikkunasta ohi kiitävää maisemaa? Taivashan pysyy paikallaan kyytiläisellekin.

Frie on maalannut maisemansa öljyllä suorakaiteen muotoiselle kangaspohjalle, mutta teipannut ennen maalausta alustan siten, että teippien irroittamisen jälkeen maalaattu pinta on vain lähes suorakaide mutta ei täysin. Suippoja kulmiakin hän on jättänyt törröttämään maalattujen alueiden kulmiin mutta vain suunnilleen yhden maalaukseen.

Elämän sulohetket ovat usein vain välähdyksiä - kuin ohi kiitäviä seesteisiä näymiä pilvipoutaisina päivinä nähtynä kiitävästä junasta tai autosta. Kohta kohtaat taas elämän rujon kääntöpuolen kuin kimppuunkäyvänä alkuhärkänä.

Alppimaisema Hollannissa?

Taidehistorian tunnilla taas. Pohjoinen (Alankomaat) ja eteläinen (Italia) renesanssin maalaustaide poikkeavat toisistaan. Ensin mainittu nojaa keskiajan traditioon ja pyrkimyksenä oli maalata mitä nähdään. Etelässä taas haluttiin luoda uutta ja nojautua teoriaan maalaustaiteen statuksen kohottamiseksi. Niinpä paneuduttiin esimerkiksi perspektiivioppiin.

Pieter Bruegel vanhempi halusi kuvata talonpoikia. Tämä alankomaalainen oli käynyt Italiassakin ja nähnyt Alpit. Niinpä "Metsästäjien paluu" -teoksessa (The Hunters in the Snow) maisema on pääosiltaan hollantilaisen näköistä mutta muualta saadut vaikutteet näkyvät, sillä taustalla on alppimainen vuori, jollaisia tuskin Alankomaista löytyy.

http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/bruegel/hunters.jpg&imgrefurl=http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/bruegel/&h=753&w=1022&sz=218&tbnid=azOC-4CmO2VRCM:&tbnh=109&tbnw=149&hl=fi&start=1&prev=/images%3Fq%3Dhunters%2Bsnow%2Bbruegel%26svnum%3D10%26hl%3Dfi%26lr%3D

Tuntien kirja

Berryn herttuan rukouskirja (tuntien kirja) antaa useiden värikuvien avulla kuvan ylhäisön ja muidenkin ihmisten elämästä myöhäisellä keskiajalla. Näitä kuvia on katseltu taidehistorian tunnilla.

http://medieval.mrugala.net/Enluminures/TRHBerry/tr-heure.htm

Antiikin maalaustaiteesta

Antiikin kreikkalaiset lienevät tehneet maalauksia, mutta niitä ei ole säilynyt. Ne tehtiin puupohjille.

Nathaniel Harris kertoo roomalaisista maalauksista, joita siis on säilynyt. Niitä maalattiin ainakin koristuksiksi suoraan seinään. Haluttiin luoda illuusio laajemmasta tilasta. Etevimmät maalarit taisivat perspektiivin teon ja valon vaihtelut. Sitten nämä taidot unohtuivat Euroopassa mutta ne opeteltiin taas 1300-luvulla.

Kotisivu Maalauksia, piirustuksia, kolumneja.

Gobeliinit väistyvät

Renesanssi tuo mieleemme runsauden ja rikkauden. Yllättävää on, että tuolloinen öljyvärimaalauksen kukoistus johtuukin ainakin osittain siitä, että varoja ei ollut enää tällaiseen käyttötarkoitukseen niin paljoa uhrattavaksi kuin aikoina ennen mustaa surmaa. Gobeliinit eli seinäkankaat olivat olleet aiemmin arvostetuimpia. Tauluihin alettiin myös maalamaan maisemia taustalle, kun ei ollut varaa kullata niitä. Toinen vaikuttava tekijä oli se, että musta surma vei myös kädentaitajia. Tällaisia opimme taidehistorian tunnilla.

Muotojen alkuperä gotiikassa

Oli mielenkiintoinen taidehistorian tunti toissailtana. Aiheena goottilainen kirkkoarkkitehtuuri ja ja myös islamilainen estetiikka. Gotiikassa käytettiin ympyrä-, kolmio- ja neliöperiaatteita. Ympyrä symboloi mm. universumia, kolmio (luku kolme) Pyhää Kolminaisuutta ja neliön (luku neljä) taustalla olivat neljä vuodenaikaa, ilmansuunnat ja Paratiisin neljä jokea. Esimerkiksi Pariisin Noter Damen julkisivussa on tunnistettavissa näitä periaatteita. Huomaa esim. kolme oviportaalia sisääntuloseinustalla.

Goottilaisissa kirkoissa oli ja on vieläkin upeita lasimosaiikkeja. Niiden tekeminen tuli valtavan kalliiksi. Tarvittiin siis rahoittajia, jotka puolestaan halusivat vaikuttaa teoksen sisältöön. Capetingien suvun tunnus lilja on nähtävissä suvun rahoittamissa lasimaalauksissa. Lija on heidän logonsa tai tarkemmin sanoen liikemerkin vastineensa. Kyse on siis sponsoroinnista ja sponsorihan haluaa nykyäänkin tunnuksensa näkyviin.

Muistelen että impressionismin ajan taidemaalari Cezanne sanoi, että esineet voidaan purkaa mm. palloiksi ja kartioiksi. Olisi mielenkiintoista tietää, juontaako tämäkin ajatus goottilaisesta kirkkoarkkitehtuurista.

Kotisivu Kolumneja, maalauksia, piirustuksia, kuvakertomuksia.

Elisabeth Hautamäen tilkkutaidetta

Tilkuistakin voi tehdä taidetta. Kävimme Saara-vaimon kanssa Pitäjänmäen kirjastossa katsomassa Elisabeth Hautamäen näyttelyä, jonka teema on "Iloa ja väriä talven keskelle". Elisabeth on monipuolinen tekijä, jonka maalauksia on ollut esillä useassa paikassa.

Kysäisin kirjastolaisilta tarkemmin näyttelytoiminnan ehtoja. Kuulin mm. että mieluimmin otettaisiin paikallisia eli pitäjänmäkeläisiä, tila on ilmainen ja että näyttely ei saisi olla kaupallinen. Viimeksi mainitun ehdon merkitys ei minulle ehkä täysin auennut. Ainakin Elisabethin teosten hinnat olivat esillä näyttelyssä. Tarkoitettiinkohan sillä, että henkilökunta ei ole käytettävissä kaupanteossa?

Kotisivukonsepti

Olen pohtinut kotisivun konseptia. Mielessäni väikkyy ajatus aloitussivun sisällön muuttamiseksi vaihtuvaksi. Näin sivustosta tulisi enemmän verkkolehtityyppinen. Uusi sisältö olisi heti esillä ja aiempikin löytyisi helposti. Pääsivun muutos toimisi myös merkkinä siitä, että "uusi numero" on ilmestynyt. Uusiutumistaajuus voisi olla kerran kahdessa kuukaudessa.

Sivustossa voisi ehkä olla myös suora rekisteröitymismahdollisuus siten, että lukija voi halutessaan kirjata nimensä tai nimimerkkinsä sekä sähköpostiosoitteensa. Näin hän saisi tiedon sähköpostitse aina kun sivustolla on uutta sisältöä. Samaa kautta hän voisi myös poistaa rekisteröitymisensä. Se olisi vähän kuin lehden tilaamista, mutta ei tietysti maksaisi mitään.

Miltä tällaiset ajatukset sinusta kuulostavat?

Faarao Ekhnaton

Muinaisen Egyptin kulttuuri pysyi suunnilleen samanlaisena vuosituhansia. Faarao Ahenatonin eli Ekhnatonin aika oli poikkeus. Hän järjesti uskonnollisen vallankumouksen ja veistostaide sai uusia muotoja. Faarao itse on kuvattu patsaaseen hyvin erikoisesti ja poikkeavasti toisin kuin ennen ja hänen jälkeensä. Pään muoto oli soikea ja kädet hennot. (Honour-Fleming)

Waltarin Sinuhe sijoittuu juuri näihin aikoihin.

Irlannin kanonisoidut kuvat

Taidehistorian tunnit alkoivat taas TaiK:in avoimessa Tuija Tervon vetäminä. Kun Rooman valtakunta hajosi, kristinusko vakiintui järjestyneenä instituutiona Irlantiin siten, että sieltä tehtiin lähetystyötä mm. keskiseen Eurooppaan. Irlannista tehtiin hyvin arvokkaasti ja suurta vaivaa nähden koristeltuja Raamattuja. Käytetyt pigmentit saattoivat olla puolijalokiven hintaisia. Yhteen pergamenttiseen Raamattuun meni 150 vasikannahkaa. Kirjailujen teko oli kanonisoitujen kuvien jäljentämistä.

Kotisivu http://www.kukkula.net

"Piirustustaidon avaimet"

Ostin kirja-alennusmyynnistä Bert Dodsonin "Piirustustaidon avaimet". Minulla on ollut se lainassa kirjastosta ja se on ollut hyväntuntuinen. Siinä on runsaasti opetettuihin asioihin kytkettyjä harjoituksia. Olen käynyt varsin pitkän piirustuskurssin Vapaassa taidekoulussa, mutta aina on oppimisenvaraa. Sitäpaitsi tämä kirja tuntuu tyyliltään erilaiselta kuin mainittu kurssi. Yritän tehdä harjoitukset siten, että aina kun teen yhden, merkitsen seuraavalle ajan almanakkaan. J.M. Parramonin piirustuskirja minulla onkin ennestään.



http://www.kirja-arvostelut.com/9512065789

Pronssipatsaan valaminen Kreikassa

Antiikin kreikkalaiset olivat taitavia tekemään pronssipatsaita. Yksi käytetty valumenetelmä oli seuraavanlainen. Ensin muovattiin veistos savesta. Sitten se vuorattiin vahalla ja taas lisättiin savea. Rekennelmaan jätettiin sopivasti reikiä, jotta vahakerrokseen voitiin valuttaa sulatettua pronssia ja jotta näin syrjäytyvä vaha pääsi valumaan pois. Kun kuivuneet savikerrokset oli koputeltu pois, teos oli jo varsin pitkällä. Voi vain ihmetellä kreikkalaisten taitavuutta. (Honour-Fleming)

Kotisivupäivitys tehty

Onnistui se savotta vihdoin. Jostakin syystä kun kopioin linkkisarjoja FrontPagessa sivulta toisille, niistä osa kopioituu toimimattomana. Mutta ei aina, uusintakierros auttoi.

Kotisivuston (http://www.kukkula.net) linkkisarja alkaa venyä. On mietittävä miten sen saisi kätevämmäksi mutta samalla havainnollisuus säilyisi. Kai sinne on valikkosivuja lisättävä.